Heh, kirjoitin vahingossa tohon otsikkoon ensin “kolmenkympin kiire” ja mietin hetken, että pitäiskö se jättää niin. Monille kun tulee kolmekymmentä täytettyään kiire toteuttaa “To Do ennen kuin olen kolkyt” -listan asioita ja ties mitä muita juttuja. Ja itestä ainakin tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sen kovempi kiire koko ajan on.
Mä täytän ensi viikolla kolkyt. Aika hurjaa. En tunne itseäni niin “vanhaksi". En pidä kolmekymppiseksi tulemista kuitenkaan mitenkään kovin isona asiana. Mulla ei ole koskaan ollut mitään listaa asioista, jotka mun pitäisi nähdä tai saavuttaa ennen tätä uutta vuosikymmentä. Koen, että olen tehnyt ja nähnyt jo kaksikymppisenä niin paljon, ettei mulla ole mitään tarvetta millekään to do -listallle.
Toki “tässä iässä” sitä alkaa pohtimaan elämää vähän eri lailla. Enää ei voi vaan haahuilla ja tehdä mitä sattuu, vaan kolmikymppisenä pitäisi jo tietää, että mitä elämältä haluaa ja millaisella urapolulla haluaa olla loppuelämänsä. Ja toki perheenperustamiskysymyksetkin alkaa pyöriä mielessä.
Itselläni ehkä suurin pohdinnan aihe tänä keväänä on ollut uravalinta. Olenko sittenkään oikealla alalla, voisinkö vielä opiskella jotain ihan muuta? Vai voisinko löytää nykyisellä taustallani jotain, joka olisi vähän “pehmeämpää” kuin kova numeroduuni mitä nyt teen? Tekisi mieli ottaa työasioista ihan tauko, jotta olisi paremmin aikaa tarkastella vaihtoehtoja ja kuulostella omia mieltymyksiä. Tietokoneen ääressä istuminen joka päivä klo 9-18 ei taida sittenkään olla se mun juttu.
No joo, toki mä olen valmistautunut tälle uudelle vuosikymmenelle siirtymiseen pienin keinoin: ostin kallista silmänympärysvoidetta, jossa on jotain anti aging -ehkäisevää vaikutusta. Kaapista löytyy myös satsi erilaisia superfoodeja, joista pitäisi saada elinvoimaa ja vitamiineja (juttu superfoodeista tulossa myöhemmin!). Yritän myös paremmin katsoa, mitä suuhuni laitan ja varata aikaa urheilulle. Alkaahan lihasmassa vähetä pikkuhiljaa sen jälkeen, kun täyttää kolkyt.
Terveellinen välipala: maustamatonta rahkaa, mansikoita, banaania ja päälle pähkinöitä ja kanelia! |
Näillä eväillä kohti uutta vuosikymmentä! |
Terveelliset smoothiet |
Nyt mulla on onneksi ihana pitkä viikonloppu menossa: maanantai on Saksassa vapaapäivä ja synttäreiden ja vanhempien vierailun kunniaksi otin myös tiistain vapaaksi. On siis aikaa nauttia tästä 30-35 asteen helteestä ja läheisten seurasta :)
Kommentoikaa ihmeessä, millaisia kolmenkympin kriisejä teillä on ollut/on? :)
P.s. Sisäpiirin vinkki! Zalandolla on su-ma 8.-9.6. sports-ale, jolloin kaikista JO alennetuista urheilutuotteista saa lisää 15 % alennusta koodilla SPSUFALED. Klikkaa tästä sivulle! (Huom! etukoodi voimassa vaan su-ma, kun ostoskorin arvi väh 90 €)
Tiedätkö, mitä minä olen oppinut tässä viimesen vuoden aikana... Ikä on vain luku. ;) Täysillä, terveellisesti eteenpäin! :)
VastaaPoista