http://ad.zanox.com/ppc/?31811413C36070243T

tiistai 11. elokuuta 2015

Lomalaisen liikuntapäiväkirja

Parasta lomassa on kiireettömyys ja se, kun voi elää ilman aikatauluja. Kun ei tiedä enää mikä viikonpäivä on kyseessä eikä kellonajasta ole pienintäkään hajua. 

Mä en kestä olla montaakaan päivää urheilematta, ja siksi tykkään liikkua lomallakin. Paras loma on sellainen, missä on sopivassa suhteessa löysäilyä ja aktiviteetteja.

Omalla kohdallani urheileminen lomalla ei ole suorittamista. Lenkkeily peltojen varsilla ja pyöräily hiekkaisia maanteitä pitkin rentouttaa mieltä ihan eri tavalla kuin kaupungissa tai hikisellä salilla rehkiminen. Samalla keuhot saa täyteen raitista ilmaa!


Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja

Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja

Lomalla en mittaa lenkin aikaa enkä kilometrejä, vaan liikun fiiliksen mukaan, kroppaa kuunnellen. Ilman sen kummempia urheilutavoitteita tai suunnitelmia (keskiviikon suunniteltua Body Pumppia lukuunottamatta). Mun maalaislomaan Suomessa mahtui yllättävänkin monta treenikertaa, vaikka loman päätavoite oli ensisijaisesti levätä ja ottaa iisisti.


Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja
Kova treeni vaatii palauttavaa ruokaa

Mun Suomi-viikon urheilut:

  • Maanantaina: Ei mitään
  • Tiistaina: Noin 15 km pyöräretki
  • Keskiviikkona: Body Pump 1h + pulikointia järvessä
  • Torstaina: Tunnin lenkki (noin 8 km) +  kävelyä mustikkametsässä
  • Perjantaina: 50 min HIIT-pihatreeni (tabataa ym) + pulahdus järveen + venyttelyjä
  • Lauanaina: 30 min kevyt aamujumppa pihassa
  • Sunnuntaina: Ei mitään
Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja
Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja
Mun lomaan mahtuu myös herkuttelua

Nyt onkin lomailut Suomessa jo ohi ja ollaan taas arjessa kiinni Berliinissä. Hetkeksi. Viikon päästä alkaa lomaosuus nro 3, kun lähdetään automatkalle Hollantiin! Onko teidän lomat jo lusittu, vai vieläkö jollain onnekkaalla lomat jatkuu?


Punainen Orvokki liikuntapäiväkirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti