http://ad.zanox.com/ppc/?31811413C36070243T

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

VOITTAJAFIILIS

Vaellusmatkalla Italian Dolomiiteilla tuli ylitettyä itsensä useampaankin otteeseen. Ensinnäkin mulle on iän myötä tullut aika paha korkeanpaikankammo, ja osa vaellusreiteistä oli aika hurjia: kapea polku ihan vuoren reunaa pitkin, vieressä monen sadan metrin pudotus ja näkymät alas. Välillä piti oikeasti vaan tuijottaa omia askeleitaan ja keskittyä hengittämään rauhallisesti, muuten olisi iskeny paniikkikohtaus.

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Mutta jotenkin sitä tottui olemaan yläilmoissa, sillä jo seuraavana vaelluspäivänä ei tuntunut enää läheskään yhtä pelottavalta.

Itsensä ylittämistä tuli moneen otteeseen myös jaksamisen suhteen. Pari kertaa oli niin voimat poissa ja väsy, että olisi tehnyt mieli tilata taksi. Mutta koska keskeltä vuorta ei pääse pois muuta kuin kävelemällä, niin oli pakko vaan jatkaa. Ja kyllä sitten olikin super hyvä fiilis kun vihdoin pääsi määränpäähän! Jo ekan päivän jälkeen lihaksissa tuntui enemmän kuin minkään salitreenin jälkeen - hyvä fiilis tuli siitäkin :)

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Voittajafiilis : vaeltamassa Italiassa

Mä olen aina tykännyt olla luonnossa, mutta vaeltamisesta olen innostunu tosissani nyt vasta viime vuosina. Vuoren rinnettä ylös puskeminen on tosi hyvää treeniä, ja samalla ei voi kun ihailla upeita maisemia. 

Voin kyllä suositella Dolomiitteja ja Cortinaa vaelluskohteena kaikille. Reitit oli hyvin merkittyjä ja kaikkialla upeat maisemat! Reittejä oli helpoista vaativiin ja eripituisia, joten jokainen voi mennä oman tasonsa mukaan. Meidän reiteillä oli sopivasti haastetta ja todella vaihtelevat maisemat. Tuun varmasti menemään Dolomiiteille vielä uudestaankin!

4 kommenttia:

  1. Hei! Aivan huikean näköiset maisemat. Haaveilen Dolomiiteilla vaeltamisesta, ja mietin mistä löysit tietoa noista merkityistä reiteistä? Minua kiinnostaa lähinnä retkeileminen ilman kiipeilyvarustusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Etukäteen oli tosi vaikea löytää mitään tietoa, mutta paikan päällä infopisteestä sai hyvät kartat ja suositukset parhaista reiteistä :) Itsekin menin vaan vaellusreittejä ilman varustuksia. Eli paikan päällä vaan kantsii suunnata info-pisteeseen, sieltä kyllä selviää reitit :) Oli kyllä aivan huikeat maisemat, suosittelen lämpimästi!

      Poista

Jätä kommentti